Kiinnostaako kasvatustoiminta?
Moni haaveilee omasta pienestä ponivarsasta ja kasvatustoiminta onkin mielenkiintoista ja pienet varsat uskomattoman suloisia!
Shetlanninponijalostuksessa huomioidaan samat periaatteet kuin muidenkin rotujen kasvatuksessa ja pyritään kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia poneja, jotka ovat terveitä ja käyttötarkoitukseensa sopivia. Näin olleen jalostus on aina tavoitteellista ja myöskin vastuullista toimintaa: pyritään valitsemaan parhaat yksilöt sukua jatkamaan ja vältetään ei toivottujen ominaisuuksien lisääntymistä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että jalostuksessa käytetään vain terveitä yksilöitä – jo eläinsuojelullisestakin näkökulmasta katsottuna. Meillä on vastuu siitä, että shetlanninponi pysyy sinä vahvana, kestävänä ja terveenä rotuna, joka se on vuosisatoja ollut.
Ennen tamman astuttamista on hyvä perehtyä perusteellisesti hevosten lisääntymisfysiologiaan, siitostamman sekä varsan ruokintaan, varsan opettamiseen sekä ennenkaikkea varsomiseen, jotta tamman omistajalla on parhaat mahdolliset valmiudet antaa varsalle hyvä alku elämään.
Ennen kuin varsa on syntynyt, on monesta vaiheesta selvittävä onnistuneesti: tamman on oltava hyvässä kunnossa ja astutuksen tapahduttava kiimakierron oikeassa vaiheessa tamman ovuloidessa, tiinehtyminen tapahtuu onnistuneesti ja etenee normaalisti. Tamman hoito, liikunta ja ruokinta ovat kunnossa koko tiineyden ajan ja tiineyden loppuajasta sekä imetyksen alkaessa hyvä valkuaisen laatu takaa imettämisen onnistumisen. Varsominen etenee normaalisti vaihe vaiheelta ja varsan synnyttyä se nousee jaloilleen ja saa tärkeää ternimaitoa ajallaan sekä ulostaa ja virtsaa normaalisti. Varsa kasvaa ja kehittyy edelleen tasaisesti, sen kaviot hoidetaan asianmukaisesti ja annetaan loishäädöt ja rokotukset eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti. Tamma pidetään koko imetyksen ajan hyvässä normaalissa lihaskunnossa ja se pääsee varsan kanssa ravinteikkaalle laitumelle. Varsan käsittely on rauhallista ja vaatimukset varsalle ovat sen ikäkauteen sopivia – huomioiden sen, että fyysisesti shetlanninponit kehittyvät hitaasti. Parhaan mahdollisen hoidon ja käsittelyn ponivarsalle antamalla siitä on iloa monelle jopa yli 30 vuoden ajan!
Suomen shetlanninponiyhdistyksen kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneet kasvattajat ja sitoumuksen teksti.
Ohjeita tammanomistajalle
Tammanomistajana valitessasi jalostusoria tai ennen tammasi astutuspäätöstä, niin astuvasta oriista on hyvä tarkistaa seuraavat tiedot:
- Oriilla pitää astutushetkellä olla voimassaoleva Cem-testi
- Vuosittainen lisenssimaksu maksettu ja oriilla on orinumero, mikäli haluat syntyvälle varsalle kaikki mahdolliset näyttely- ja palkitsemisoikeudet.
- Orinumeron saa ori, joka on eläinlääkärin mittaama ja tarkistama.
- Mikäli haluat varsalle ravikilpailuoikeuden tarkista, että orinumeron lisäksi ori on jalostusarvosteltu.
HUOM! Kaikki nämä edellä mainitut seikat pitää oriin osalta olla hoidettu, ennen tamman astuttamista.
Hippoksen ylläpitämän orilistan löydät Heppa-järjestelmästä. Mene nettisivulle http://heppa.hippos.fi valitse valikosta Näyttelyt -> Jalostusoriit ja kantakirjatammat -> ori, poni, shetland
Oriiden tietoja löydät myös Hippoksen Jalostusoriit-sivustolta.
Suomen Hippos ry on Suomen ainoa virallinen toimija ja ylläpitää rekisteriä oreista ja niiden tiedoista. Suomen Hippoksen vaihde: 020760500 tai www.hippos.fi
Jalostukseen hyväksyminen ja rekisteröinti
Ohessa linkit Suomen Hippos ry:n sivuille, joilta löytyy ajankohtaiset tiedot varsan rekisteröinnistä ja ponien jalostustarkastuksista.
Rekisteröintiin liittyvät linkit:
Varsan rekisteröinti
Tuontiratsun ja -ponin rekisteröinti
Jalostukseen liittyvät linkit:
Shetlanninponien jalostusohjelma (päivitetty 2024)
Kasvatuksen tuet
Jalostukseen hyväksyminen ja Ponioripäivät:
Näyttelyt ja jalostusarvostelu – oriit
Näyttelyt ja jalostusarvostelu – tammat ja varsat
Mikäli sinulla on kysyttävää varsan rekisteröintiin, jalotusohjesääntöihin tai oriin astutuslupiin liittyen, ota yhteyttä Suomen Hippoksen Jalostuspalveluhin: